Jari “Litti” Litmanen

Aikoinaan lukion englanninopettajan Litiksi nimeämä Jari Olavi Litmanen on Suomen kaikkien aikojen menestynein jalkapalloilija. Litmanen on kotoisin Lahdesta. Hänen poikkeukselliset kykynsä jalkapallossa herättivät huomiota jo hänen ollessaan vasta lapsi, jopa niin suuressa määrin, että hänellä oli vaikeuksia päästä harrastusjoukkueeseen mukaan. Yksityiselämästään aina vaienneen jalkapallotähden urassa puolestaan ei ole mitään vaiettavaa, siitä kertoo myös hänen toinen lempinimensä – Kuningas.Liian lahjakas harrastamaan

Jari Litmanen halusi lapsesta asti pelata jalkapalloa, ja hän yrittikin mennä mukaan Lahden Reippaan G-junioreihin kuuden vanhana. Joukkueen silloinen valmentaja Matti Kylmänen kuitenkin ilmoitti Jarille, että ei voi ottaa tätä mukaan kyseiseen joukkueeseen, koska tämä on liian hyvä jalkapallossa, ja se ei olisi reilua muita pelaajia kohtaan. Loppujen lopuksi hän pääsi mukaan E-juniorijoukkueeseen, jossa muut pelaajat olivat 2-3 vuotta häntä vanhempia.

Ensimmäinen peli

Jari Litmanen päätyi debyyttipeliinsä vahingossa. Hän oli seuraamassa Salppiksen peliä kesällä 1979 Hollolassa, ja joukkueesta puuttui pelaajia; tarvittiin vähintään yksi pelaaja lisää, jotta peli Lahden Starsia vastaan saataisiin käyntiin. Litmasta ehdotettiin otettavaksi mukaan peliin. Hän oli tuolloin vasta 8-vuotias, ja valmentaja epäili, mahtaako niin nuoren pojan mukaan ottaminen olla kannattavaa. Viimein valmentaja kuitenkin suostui ottamaan hänet peliin.

Litmasen pelipaidassa oli numero kolme, ja se oli aivan liian suuri hänelle. Jari Litmanen on syntynyt 20.2.1971. Muut pelaajat olivat C-junioreita, jotka olivat syntyneet vuosina 1964 tai 1965. Jari oli aloittamassa syksyllä ala-asteen toisen luokan, muiden pelaajien ollessa 14-15 vuotiaita. Tämä ei kuitenkaan Litmasta häirinnyt. Hän onnistui tekemään kaksi maaliin johtanutta syöttöä pelissä. Salppis voitti numeroin 5-2, vaikka pelasi yhden miehen vajauksella.

Ajax

Kesällä 1992 Litmanen aloitti pelaamaan Alankomaiden Ajaxissa. Alussa hän ei ollut juurikaan valmentajan suosiossa, ja Louis van Gaal harkitsi jo pelaajan lähettämistä takaisin Suomeen. Dennis Bergkampin loukkaannuttua Litmanen sai tilaisuutensa päästä kentälle joukkueen fysioterapeutin suosituksesta. Seuraavana kesänä Bergkamp siirtyi Inter Milaniin, ja Jari Litmasen paikka avauskokoonpanossa vakiintui. Hän teki kaudella 1993–1994 26 maalia ollen Eredivisien maalikuningas joukkueen voittaessa mestaruuden.

Ajax voitti Mestarien Liigan kaudella – 94-95, ja Litmanen oli yksi joukkueen avainpelaajista. Hänestä tuli samalla ensimmäinen Mestarien Liigan voittanut suomalainen jalkapalloilija. Seuraavalla kaudella nyt jo tähdeksi noussut Litti voitti Mestarien Liigan maalikuninkuuden ja Ajax pelasi jälleen loppuottelussa, vaikkakin hävisi sen Juventukselle rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Kaiken kaikkiaan Litmanen pelasi Ajaxin paidassa seitsemän kautta. Häntä kuvattiin “joukkueen aivoiksi” hänen pelatessaan keskikenttää, pystyen samalla ajattelemaan kuten hyökkääjä.

Ura maajoukkueessa

Suomen A-maajoukkueessa Litmasen ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1989 hänen ollessaan 18-vuotias. Jari Litmanen on kaikkiaan edustanut Suomea kuusi kertaa EM-kilpailuiden karsinnoissa ja viisi kertaa MM-kilpailuiden karsinnoissa, ollen Suomen joukkueen tärkeimpiä pelaajia. Hän oli maajoukkueen kapteeni vuosina 1996-2008. 25.1.2006 Litmanen pelasi sadannen maaottelunsa. Peli käytiin Etelä-Korean joukkuetta vastaan. Häntä ennen sadan ottelun rajapyykin oli suomalaista saavuttanut ainoastaan Ari Hjelm.

Jari Litmanen teki henkilökohtaisen maaliennätyksensä vuoden 1996 Euroopan mestaruuskilpailujen karsinnoissa, tehden niissä neljä maalia. Loukkaantumisiltakaan ei ole aina säästytty, ja akillesjänneleikkaus piti tähden sivussa karsinnoista, mutta hän palasi maajoukkueen riveihin, pelaten ensimmäistä vaille kaikissa MM-kisojen karsintaotteluissa vuonna 2010. Vuonna 2012 hänestä tuli kaikkien aikojen vanhin EM-karsinnoissa maalin tehnyt, kun hän laukoi pallon verkkoon ottelussa San Marinoa vastaan.

Perhesuhteet

Jari Litmasen vanhemmat ovat Liisa ja Olavi Litmanen. Perheessä on ollut jalkapallomenestystä jo aiemminkin, sillä Jarin isä Olavi pelasi jalkapalloa maajoukkuetasolla, voittaen Reippaan riveissä SM-kultaa sekä Suomen cupin useaan kertaan. Jarin pikkusisko Sini puolestaan on niittänyt menestystä koripallossa pelaten SM-sarjassa. Litmanen on perinteisesti ollut tunnettu siitä, että hän ei kerro paljoa yksityiselämästään, tai siihen liittyvistä henkilöistä julkisuudessa.

Litmasella on 2 poikaa. Hänestä tuli ensimmäisen kerran isä marraskuussa 2005, kun he saivat virosta kotoisin olevan puolisonsa Ly Jürgensonin kanssa pojan. Vuoden 2007 syyskuussa pariskunnalle syntyi toinen poika. Pojat ovat nimeltään Caro ja Bruno. Ly Jürgenson on ollut Viron edustaja Miss World kilpailussa vuonna 1998, ja on työskennellyt myös mallina. Jari ja Ly menivät naimisiin elokuussa vuonna 2015, juhlien häitään Roomassa.

Saavutukset

Jari Litmasen saavutusten lista on pitkä niin joukkue- kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Joukkuetasolla hän on saavuttanut muun muassa Alankomaiden mestaruuden vuosina 1994, 1995, 1996, 1998 ja 2004. Mestarien Liigan hän on voittanut kerran, vuonna 1995. Samana vuonna tulivat myös Intercontinental Cupin voitto sekä UEFA Super Cupin voitto. Vuonna 2001 hän saavutti FA Cupin voiton, Englannin liigacupin voiton sekä uudelleen UEFA Super cupin voiton.

Henkilökohtaisia saavutuksia on myös paljon. Litmanen on valittu Suomessa vuoden jalkapalloilijaksi peräti yhdeksän kertaa: vuonna 1990, 1992-1998 sekä vuonna 2000. Hän oli Mestarien liigan paras maalintekijä vuonna 1995. Hallussa ovat myös seuraavat merkkipaalut; eniten otteluita ja eniten maaleja Suomen maajoukkueessa. Jari Litmasesta on tehty postimerkki, kirjoitettu kirjoja ja tehty elokuva. Hänen kunniakseen on myös pystytetty patsas Lahteen.