Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji

Jalkapallo on yksiselitteisesti maailman suosituin urheilulaji tarkastelipa asiaa miltä kantilta hyvänsä. Lajiin suhtaudutaan intohimoisesti ympäri maailmaa ja se onkin ykköslaji yli sadassa maassa. Jalkapallo on maailman ainoa urheilulaji, joka voi pysäyttää kokonaisia maanosia jännittämään jonkin yksittäisen ottelun lopputulosta. Vuoden 2018 MM-kisoja seurasikin käsittämättömät neljä miljardia ihmistä, eli puolet koko maailman väestöstä. Turnauksen loppuottelu puolestaan saavuttu 750 miljoonaa TV-katsojaa.

Jalkapallon pitkä historia

Jalkapalloa muistuttavia pelejä on pelattu niin Kiinassa, Japanissa, Euroopassa kuin Etelä-Amerikassakin aina ajanlaskun alusta lähtien. Kiinassa jalkapallon sukulaista tsu chua pelattiin jo 2000 vuotta sitten. Nykymuotoisen jalkapallon juuret ovat lajin emämaaksikin kutsutussa Englannissa. Lajin säännöt nimittäin muotoutuivat nykyään tuntemaamme muotoon englantilaisissa sisäoppilaitoksissa 1800-luvun lopulla. Maailman ensimmäinen jalkapalloseura oli 1857 perustettu Sheffield FC ja ensimmäinen liiga puolestaan 1880-luvulla perustettu Englannin liiga.

Mikä tekee jalkapallosta niin suosittua?

Jalkapallolla arvioidaan olevan noin 3,5 miljardia fania ympäri maailman. Mutta mikä tekee lajista niin menestyksekkään? Jalkapallon suosiolle voi helposti löytää lukuisia syitä. Yksi suurimmista seikoista jalkapallon maailmanlaajuisen suosion takana on lajin halvat kustannukset. Pelaamiseen ei periaatteessa tarvita muuta kuin pallo, ja joskus ei sitäkään. Mielikuvitusrikkaat lapset rakentavat helposti oman pelivälineensä vaikkapa muovipusseista. Pallot eivät myöskään ole kalliita ja yksi pallo riittää monelle pelaajalle.

Jalkapalloa pystyy myös pelaamaan melkein missä vain, kaduilla, puistoissa ja pihoilla. Lajin hienous piilee myös siinä, että pelata voi sekä sisällä että ulkona. Jalkapallo on lisäksi erittäin joustava laji, sillä sitä voi pelata perinteisillä 11+11 joukkueilla, 5 vastaan 5 tai 7 vastaan 7 joukkueilla. Laji jota voidaan pelata pienin kustannuksin, missä ja milloin vain ja vieläpä joustavilla säännöillä on ymmärrettävästi suosittu kaikkialla maailmassa.

Lajin helppous viehättää

Jalkapallo on lajina erittäin yksinkertainen. Sen perussäännöt oppii helposti, mikä tekee sekä pelaamisesta, että pelien seuraamisesta mukavan helppoa. Yksinkertaistetuimmillaan jalkapallossa joukkueet pelaavat 90 minuuttia, käsillä ei saa koskea palloon ja se kumpi joukkueista tekee enemmän maaleja peliajalla voittaa. Tämän oppii helposti jo pikkulapsi aloittaessaan pelaamisen. Monimutkaisemmat säännöt kuten paitsion, kulmapotkut ja punaiset ja keltaiset kortit sekä rankkarit ehtii opiskella pelin kuluessa.

Jalkapallossa viehättää myös se, miten suuria tunteita peli onnistuu herättämään kokonaisissa maissa ja maanosissa ympäri maailman. Lajiin suhtaudutaan lähes uskonnonomaisella intohimolla ja se sekä yhdistää, että erottaa ihmisiä sen perusteella mitä joukkuetta kukin kannattaa. Jalkapallo on aiheuttanut mellakoiksi asti kuumenneita tunteita, sekä uskomatonta euforiaa kokonaisissa kansakunnissa menestyksen hetkillä. Huipputurnauksissa pelit ovat usein tasaisuutensa vuoksi jännittäviä ja pitävät miljardit ihmiset liimautuneena TV-ruutujen ääreen.

Maailman seuratuin urheilutapahtuma

Neljän vuoden välein pelattavat jalkapallon MM-kisat ovat maailman seuratuin urheilutapahtuma. Turnausta seuraa peräti 4 miljardia ihmistä. Jättimäiset kisat kestävät hieman reilun kuukauden ja pelataan perinteisesti kesällä. Ensimmäiset MM-kisat pelattiin Uruguayssa 1930, jolloin isäntämaa vei historian ensimmäisen mestaruuden. Turnaus on laajentunut vuosien saatossa ja MM-kisoihin pääsee eri maanosien karsinnoista nyt 32 joukkuetta. Turnaus kuitenkin kasvaa entisestään vuonna 2026, jolloin mukaan pääsee peräti 48 joukkuetta.

Seuraavat MM-kisat on määrä pelata Qatarissa 2022. Turnaus on tällöin poikkeuksellisesti talviaikaan isäntämaan kesäajan huippukorkeista lämpötiloista johtuen. Qatarin kisoja ovat kuitenkin leimanneet erilaiset skandaalit muun muassa lahjusepäilyistä johtuen, joten isäntämaan vaihtaminen on edelleen mahdollista. Jalkapallon hallitseva maailmanmestari on vuoden 2018 turnauksen voittanut Ranska. Eniten mestaruuksia puolestaan pitää hallussaan viisi kertaa mestaruuden vienyt Brasilia. Maanosista ylivoimaisesti eniten mestaruuksia on tullut Eurooppaan.

Maailman parhaat joukkueet

Jalkapallon maailman laajuinen suosio on tehnyt siitä miljardibisneksen. Jalkapallossa todellakin liikkuvat suuret rahat. Laji jota miljardit ihmiset seuraavat vetää takuuvarmasti puoleensa myös maailman suurimmat brändit. Brändit puolestaan investoivat jättimäisiä summia jalkapallomarkkinointiin ja kasvattavat näin lajin suosiota entisestään. Maailman suurimmat jalkapalloseurat ovat upporikkaita ja niiden parhaat pelaajat supersankaristatuksen saavuttaneita multimiljonäärejä. Seurojen tilipusseja kasvattavat myös pelien TV-oikeudet sekä menestyksen mukanaan tuoma suosio.

Vuonna 2019 maailman jalkapalloseurojen arvojen vertailussa ykköseksi selviytyi espanjalainen Real Madrid, jonka arvoksi konsulttiyhtiö KMPG arvioi käsittämättömät 3,224 miljardia euroa. Toiselle sijalle päätyi Manchester United 3,207 miljardilla eurolla ja kolmantena oli puolestaan FC Bayern München 2,696 miljardilla eurolla. Kymmenen arvokkaimman seuran joukosta löytyy yhteensä kuusi englantilaisjoukkuetta, sillä listalta löytyvät myös Manchester City, Chelsea FC, Liverpool FC, Arsenal FC sekä Tottenham Hotspur.

Jalkapallon suosio kasvaa edelleen

Jalkapallo on mittausten mukaan ykköslaji yli sadassa maassa ympäri maailman. Suomessa suosituimman lajin asemaa pitää kuitenkin hallussaan jääkiekko, joka on suosituin laji myös Kanadassa. Suomessakin jalkapallon suosio on ollut kasvussa ja lajilla on jo 140 000 harrastajaa sekä lähemmäs 1000 seuraa. Jalkapallon harrastajamäärät Suomessa lisäksi kasvavat noin 5 prosentin vuosivauhdilla. Lajin suosiota kotimaassa parantaisi varmasti miesten A-maajoukkueen selviytyminen johonkin arvoturnaukseen, kuten EM-tai MM-kisoihin.

Maailman suosituin urheilulaji kasvattaa vuosi vuodelta suosiotaan entisestään. Syinä tähän on muun muassa naisjalkapallon suosion nopea kasvu, sekä lajin menestys maailman väkirikkaimmissa valtioissa, kuten Kiinassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa. Jalkapallo onnistuu siis keräämään uusia faneja maista, jotka eivät perinteisesti ole suhtautuneet peliin suurella intohimolla. Onkin helppoa todeta, että tämän kauniiksikin kutsutun lajin asema maailman ykköslajina tulee vankistumaan entisestään.